Suo, kuokka ja pupujussi – sisua saatavana ja havuja prkl! Periksi antamattomuuden tutkimusmatka Torronsuolla

Maasta se pienikin ponnistaa ja sisulla ne mummotkin lumessa tarpoo. Ja ajan hengen mukaan, työikäinen keskiluokka taasen koittaa etsiä pikaohjeita selfhelp-oppaista, kuinka selviytyä hengissä, arjen oravanpyörässä, vajoamatta ahdistuksen pohjattomaan suohon.

Luonnossa näkee elämän sisukkuutta parhaimmillaan. Ääriolosuhteissa lajit koittavat selviytyä ja jotkut yksilöt jopa menestyvät.

International Journal of Wellbeing -lehti palkitsi hybridiväitöskirjaa tekevän Emilia Lahden sisututkimuksen, vuoden 2019 artikkelina. Kyseessä lienee ensimmäinen, systemaattisesti sisua tutkiva väitöskirja. Se on hyvä, systeemiajattelun ja ultrajuoksun näkökulmasta sisua tarkasteleva tutkimus, jättäen kuitenkin monille kysymyksille ja erilaisille lähestymistavoille vielä runsaasti tilaa, sisututkimuksen pelikentällä.

Mielenkiintoista on, että ehkä ensimmäistä kertaa esille nousee eteenpäin vievän, periksi antamattomuuden ja haitallisen, itsekkään jääräpää-itsepäisyyden ero. Kaikki sisu ja periksi antamattomuus ei ole aina positiivisen produktiivista, siis järkevää, vaan ehkä jopa haitallistakin.

Positiivinen, eteenpäin vievä; produktiivinen sisu 

Niin, positiivinen sisu. Miten se eroaa negatiivisesta sisusta? Jos et vielä tiedä, niin kipu opettaa kyllä.

Omassa elämässä on tullut koettua molempia. Sisulla ja periksi antamattomuudella on edetty määrätietoisesti kohti erilaisia tavotteita. Sisulla on rutistettu näyttelyt valmiiksi, saatu verkkokaupan alkuponnistelut maaliin, selvitty läpi sähköpostipalvelimien sokkeloisesta viidakosta ja milloin mistäkin projektista, joissa periksi antaminen ei ole ollut vaihtoehto. Periksi antaminen olisi ollut häviö, menetys, luovutus; seurauksena masennus, apatia ja syöksykierteeseen johtava henkinen kuolema. Ehkä jopa taloudellinenkin konkurssi.

Kun kyseessä on jollain tapaa selkeä tavoite, jonka muuttujat ja vastoinkäymiset on mahdollista ratkaista omalla toiminnalla, on sisu huikea voimavara. Silloin reitti on selvä. Kun tiukka paikka tulee, niin voimaa on! Siihen on varauduttu. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty; viittä vaille valmis! Enää 1000 metriä, 100 metriä tai 10 metriä maaliin!

Maaliin pääsyn jälkeinen kipu ja väsymys on liki eufoorinen kokemus.

Rajansa kaikella, myös sisulla

Sisu on hyvä lisä, mutta pelkkä sisu ei riitä. On turha luulla, että fysiikan lakien raja-arvoista, kuten nestehukasta, energian loppumisesta tai hypotermiasta selviää pelkillä sisupastilleilla. 

On myös henkisiä, eli sanoisiko nykytiedon valossa: aivokemiallisia raja-arvoja, joiden aiheuttamaan apatiaan ei myöskään enää sisupastillit auta.

Pastilleja vai valohoitoa?

Joskus apteekin pastilleillakin voi auttaa toimintakyvyn palautumista, mutta jostain syystä se paras lääke pitkittyneeseenkin mielen vajoamaan, on yksinkertaisesti raitis ulkoilma, luonto, ystävät, nauru ja hikiliikunta, niine ikuisesti tuputettuine, perusterveellisine elämäntapoineen.

Moni tuntuu hakevan energiaa, onnea ja sisua myös vitamiinipurkeista, mutta kyllä kuulkaa ne parhaat C- ja D-vitamiinit sekä hyvän mielen hivenaineet löytyy ihan sieltä ulkoa!

Sisulla ei myöskään mennä otsasuonet pullistellen läpi aivan kaikesta

Sisua on kyllä myös se, että jos ahkio ei tule suoraan vetämällä, voi yrittää hakea kiskontakulmaa oikeasta tai vasemmasta laidasta; kokeilla eri kulmia. Suorin tie, pää punaisena sisulla puskien, ei välttämättä ole se oikotie onneen. Varsinkin jos ahkion edessä on puu. Siinä sisulla rikkoo joko itsensä tai ahkion. 

Välillä elämässä on vaikea nähdä niitä puita tai muutoin tulee niitä tilanteita, joissa sisukas periksi antamattomuus ei ole enää järkevää. Silloin ollaan tuon negatiivisen sisun äärellä.

Yksi sellaisen ilmentymä on eräänlainen konkurssisyndrooma

Se on sitä, kun jonkun asian eteen on jo sijoittanut paljon resursseja. On laitettu kaikki omaisuus ja pahimmillaan läheistenkin omaisuus pantiksi. Silloin on sisun viereen hiipinyt, lottokoneesta karanneet kummitukset, nimeltä Usko ja Toivo. Sitä uskoo ja toivoo, että kyllä se vielä kun… sitten kun…

Paletin voi pahasti sotkea myös sokea lampunhenki, nimeltä Rakkaus. Oh dear! Silloin ollaan pahimmillaan jo todella petollisen heikoilla jäillä, kaukana turvallisesta kotirannasta. Been there done that (kolmesti), joten tiedän mistä puhun. Takaisin rämpiminen vaatii lopulta sitäkin enemmän sisua ja vuoden sairasloman. Ei hitto – ei ole sen arvoista!

Mielummin yksinäisenä sutena erämaassa.

Sisun sosiaalisia haittapuolia

Sitten on vielä se suomalaisen insinöörijukuripään syndrooma: sisukas ja periksi antamaton oikeassa olemisen ja pätemisen tarve, jossa ei ole tilaa kompromisseille. Ai että se on ihanaa ja rentouttavaa! Niitäkin nimittäin sattuu sosiaalisten tilanteiden leiritulille aina silloin tällöin. 

Omista vapauksista ja itsekkäistä toimintatavoista kiinni pitävä jääräpäisyys voi niin ikään aiheuttaa pahoja allergioita sosiaalisissa suhteissa, joissa henkeä ahdistaa, silmät ja nenä vuotaa sekä naamaa turvottaa. Siinäpä sitä yhteistyö ja roihuava rakkaus kukkii kuin suopursu rutikuivana kesänä. 

Mutta kuulkaa, ai miten ihana on herätä raittiissa ilmassa, omassa teltassa, jossa aurinko hymyilee ja lämmittää heti aamusta, …eikä toisella puolen kylkeä ole päivää pilaamassa elämän ilon tuhoavaa turvenuijaa, jonka edesottamuksista johtuen, tarvitsisi sisulla jaksaa uskoa parempaan huomiseen, aamusta toiseen.

Sisun luontaisia vihollisia

Sisu ei ole eksyneiden sielujen turvesuolla yksin.

Erilaiset vietit, himot, halut ja muut narsistiset tai hedonistiset motiivit, voivat olla tavoitteellisen sisun, polulta hairahduttavia, järkevän ajattelun raatelijoita. Moni on jäänyt Everestin rinteille, tavoitellessaan egoistista mammonaa. Toisinaan taas vaikeiden aikojen kohdatessa, viettelijänoita on houkutellut hauraan mielen mieron suolle ja hukuttanut heikon sielun, hetkellisen himon suonsilmään.

Ylimielisyys ja kaikkivoipaisuus ovat myös sisun vihollisia – oikeastaan yksi pahimmista kengännauhoista, joihin voi kompastua. Mihin täydellinen enää sisua kaipaa?

Sisukkuutta kun on juurikin se, kun tuntee pystyvänsä parempaan! Ja niin sitä pyrkii sinnikkäästi sinne, mihin tuo periksi antamattomuuden asenne ja huumori kantavat vielä senkin jälkeen, kun voimat on jo ihan loppu.

Mikä on sitten sisun tärkein yhtiökumppani?

Juuri kun luulit olevasi ruokakunnan huipulla, suattaapi loinen syödä sinut sisältä. Nöyryys ja järki elävät yhtä symbioosissa kuin levä ja sieni, jota sisulla eläväksi jäkäläksi kutsutaan. Niin hassua kuin se onkin, niin usko tai älä; olen huomannut, että nöyryys on järjen kanssa, sisun yksi tärkeimpiä hybridikomponentteja.

Nöyryys ja niukkuus pakottaa luovuuteen, ennakointiin ja sisuun. Laji, joka on tottunut helppoon ravintoon, kuihtuu, kun kuiva kausi iskee. Vähän niin kuin ansiosidonnaisen työttömyysturvan karkkiautomaattiin nojaava ja yhteiskunnan varojen sipsipussin äärelle passivoitunut, hyvinvointivaltion ylensyönyt kansalainen.

Rajattuun ravintoon tottunut laittaa pitkäjänteisesti ’fikkaan’ pahan päivän varalle ja käyttää hyvinä aikoina vararavinteita harkiten myös kasvuun. 

Jollekin voi olla turvallisempaa pitää matalaa profiilia ja laajentaa mielummin perspektiiviä, kuin kurkottaa huipulle. On joskus hämmentävää, kuinka jotkut yksilöt samoissa olosuhteissa onnistuvat kasvamaan korkeutta. Tosin maailmankuvaa laajentavan perspektiivin kasvattamiseen harvoin resurssit sitten enää riittävätkään.

Elämä on valintoja. Joskus taas sisukaan ei riitä ja jäkälän sänki alkaa kasvaa.

Mitä sisukkaampi matka ja kärsivällisyydellä kuorrutettu valmistusprosessi, sitä maukkaampi makupalkinto!

Ettei nyt kuoltaisi nälkään ja vajottaisi turhaan apatiaan, on vuorossa evästauko. Sisuakin täytyy ruokkia! Tiedossa on tikkua ja porkkanaa.

Retkiruokailussa on toki oikopolkuja, mutta tie todelliseen makupalkintoon on kärsivällisen ja pitkäjänteisen sekä joskus tuntemattomankin, mutkikkaan polun takana. 

Suoteeman ja suun mukainen suppilovahverorisotto on suhteellisen vaivaton ja helppo retkigourmet. 

Jälkiruokaan voikin halutessa satsata sitten vähän enemmän kärsivällisyyttä. Miljoonan tähden tikkukorvapuustit, täyden kuun valossa, uppoavat nälkäiseen tutkimusmatkailijaan kuin kuokka märkään suohon.

Peura-possuvartaat & nuotiojuurekset vaativat vähän enemmän sisukasta kärsivällisyyttä, aikaa ja sopivan liekin ylläpitoa, mutta mitä pidemmälle venytetty nälkä, sitä parempi nautinto!

Aperitiivina toimii runsaskarpaloinen ja katajanmarjainen KuksaGT* 1.0

Seuraava KuksaGT* 2.0 tulee olemaan kiisselimäisempi, ehkä jopa lusikalla syötävä, johon on lisätty myös erittäin pieneksi hienonnettua tuoretta rosmariinia.

Tosi sisukkaan retkikokin päivän kruunaa nuotiolla mukiin valmistettu ruis-mustikkakukko & lämmin, valkosuklainen vanilijakastike. 

Kyllä ruoka ja uni maistui. Ainakin siihen asti kunnes liian läheltä kuuluneiden susien jahtihuudot veivät sisukkaimmankin uupuneen yöunet…

Ohjeita retkikokeille:

Suppilovahverorisotto 2:lle

n.100g/2dl kokoon paistettuja pakastesuppilovahveroita

1 sipuli

1,5 dl risottoriisiä

2 dl vettä 

2 dl valkoviiniä

1 kpl kasvisliemikuutioita

n.50g voita 

1,5 tl kurkumaa

½ tl rouhittua mustapippuria.

Kuullota pieniksi silputtu sipuli voissa. Lisää sienet, puolet vedestä ja sulata sekaan kasvisliemikuutio. Lisää kurkuma, mustapippuri, riisi sekä loput vedestä ja sekoita (jatkuvasti, koska palaa helposti pohjaan varsinkin varsinkin alumiinikattiloissa). Lisää valkoviiniä sitä mukaa kun neste imeytyy riisiin. Kaada osa viinistä kuksaan ja siemaile ruokaa hämmentäessä. Mitä kylmempi ilma sitä pidempi kypsennysaika (sitä enemmän kuluu myös viiniä). Nollakelissä riisin kypsentyminen kestää noin 30 min ja nestettä haihtuu, koska sekoittaa täytyy, joten kantta ei voi pitää.

Lisää päälle reippaasti parmesanraastetta ja awot! Bon Appétit! Nautitaan kera (mahdollisesti) jäljelle jääneen valkoviinin.

Tikkukorvapuustit 3:lle

6,5 dl vehnäjauhoja

3 dl maitoa tai 3 dl lumesta sulatettua/ kiehutettua vettä + vajaa 1 dl maitojauhetta

100 g voita (+ täyte)

¾ dl sokeria

¼ dl vanilijasokeria

2 tl kuivahiivaa

1 tl kardemummaa 

1 tl suolaa

Täyte:

50 g voita

2 rkl sokeria

2 tl kanelia

Taikina kannattaa tehdä kotona jo valmiiksi, jolloin sitko paranee patikoidessa. Sulata 100g voita ja lisää maito. Nuotiolla tehtynä voit sulattaa voin, kiehuvassa vedessä, ennen maitojauheen lisäämistä. Lämmitä kädenlämpöiseksi (max 42c), kun taas nuotiolla tehtynä: viilennä kädenlämpöiseksi. Sekoita 0,5dl jauhoihin kuivahiiva, kardemumma, suola ja sokerit. Vispaa lämpimään maitoon. Lisää jauhoja, kunnes tarvitaan vaivaamiseen jo käsiä.

Jaa taikina kolmeen osaan ja puristele niistä noin 30 cm pötkylät. Sitten litistä nauhaksi. Asettele tasaisesti voinokareita ja kanelisokeria viiruna keskelle. Sulje reunat erittäin tiiviisti niin, että kanelisokeri jää sisälle. Pyöritä taikina suht tiukasti tikun ympärille, koska lämmetessään taikina notkistuu ja saattaa alkaa ”roikkua” tikulla. Paistoaika nollakelillä kärsivälliset 20-30min, välillä pyöritellen. Varsinkin alkuun kannattaa pullien antaa kohota vähän kauempana liekistä.

Nuotiojuurekset 3:lle

1 Bataatti

1 porkkana

1 palsternakka

1 sipuli

½ lanttu

½ selleri

1 rkl timjamia

2 tl suolaa

3 dl vettä kypsennysvaiheessa

Kuori ja pilko juurekset. Sekoita joukkoon suola ja timjami. Laita pussiin ja pakkaa reppuun. Pakkaa mukaan myös 3-5 foliovuokaa ja kansiksi vahvaa foliota. Jaa juureskuutiot vuokiin ja kaada kuhunkin vuokaan noin 1 dl vettä. Laita folio tiukasti reunojen ympärille. Älä laita suoraan hiilloksen päälle, koska folivuoka ei kestä niin kuumaa ja juurekset palaa pohjaan. Paras on laittaa vuuat nuotion laidalle ja pyöritellä hiilloskekäleitä niiden ympärillä. Jos teet vartaita, kypsennä juureksia ensin yksinään noin 15-20min. Kokonaiskypsymisaika nollakelillä noin 45min. Kärsivällisys on valttia. Ritilällä kypsennys toki helpottaa huomattavasti prosessia.

Peura-possu-vartaat 3:lle

n.300g peuran entrecôte 

n.300g sian niskaa

marinaadi:

1 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä

2 rkl BBQ-kastiketta

3 tl pieneksi silputtua tuoretta rosmariinia

10 kuivattua katajanmarjaa (veitsellä hienonnettuna mahdollisimman pieneksi)

2 tl savustettua paprikaa

1-2 puristettua valkosipulin kynttä

2 tl suolaa

1 tl rouhittua mustapippuria

Leikkaa lihat noin 4cm kuutioiksi. Sekoita joukkoon marinadi. Anna muhia jääkaappilämmössä 1-2 vuorokautta. Käsin, epätasaiseksi vuollussa tikussa lihat eivät pyöri, jolloin käänteleminen on helpompaa. Laita joka toinen kuutio possua ja joka toinen peuraa. Näin possusta irtoava rasva hieman auttaa, ettei peura kuivu paistaessa. Kärsivällisyyttä tarvitaan. Tasainen liekki pidetään yllä pieniksi pilkotuilla halkotikuilla.

Mustikkakukko & lämmin valkosuklainen vanilijakastike 3:lle

3 teräsmukia (Puuilo n.1,50 €/kpl)

Vahvaa foliota kansiksi

Trangian kahva tai pihdit mukien siirtämiseen

Paistamisvaiheeseen reilun tunnin verran sitkeyttä ja kärsivällisyyttä

Murotaikina:

100 g voita

2 dl ruisjauhoja

1 dl kaurajauhoja

1 dl vehnäjauhoja

0,5 dl sokeria

½ tl kardemummaa

Sulata tai anna voin pehmitä huoneenlämmössä. Sekoita kuivat aineet yhteen, lisää sekaan voi ja vaivaa tasaiseksi massaksi. Pakkaa muovipussiin ja laita reppuun.

Valmistus nuotiolla:

Jaa taikina neljään osaan. Painele taikina teräsmukien pohjaan ja reunoille, noin puolenvälin korkeudelle. Kääntele mukeja nuotion reunoilla pystyasennossa, jotta ulkoreuna hieman kovettuu. Tämä vaihe kestää noin 20 min. Varo ettei pala! Kärähtäävät helposti! Sitten kun taikina näyttää kovettuneen ja ehkä ruskettuneen mukin reunamilla, kaada mukit kyljelleen, jotta nuotion lämpö kypsentää myös sisäosan. Tämä vaihe kestää noin 10 min. Tee sillä aikaa täyte.

Täyte:

2 dl lakka- tai vanilijarahkaa

1 kananmuna

3 dl mustikoita

1 rkl perunajauhoja (varsinkin mikäli käyttää pakastemustikoita)

Sekoita kaikki aineet yhteen. Annostele täyte lusikalla esikypsennetyn ruistaikinan sisälle ja tee ylimääräisestä taikinan neljänneksestä ruislätsät täytteen päälle. Tee foliosta suht’ tiiviit kannet, mutta jätä sen verran löysälle, että välillä voi kurkata mitä mukiin kuuluu. Sitten jälleen vaaditaan kärsivällisyyttä. Mukeja pyöritellään taas pystyssä nuotion sivuilla. Jos nuotiolla on ritilä, niin mukit voi välillä nostaa ritilälle. Tällöin valvontakin on helpompaa. Tavoitteena on, että täyte jähmettyy selkeästi kiinteämmäksi ja ruiskansi kypsyy kullanruskeaksi. Tämä vaihe kestää jopa 45 min.

Kastike:

100g Vanilijatuorejuustoa

1 dl Vanilijakastiketta

Laita aineet kattilaan ja sekoita miedolla lämmöllä tasaiseksi noin 10 min. Ja kaada kypsien mustikkakukkojen päälle. 

Vanilijatuorejuusto tuo kastikkeeseen paksuutta ja valkosuklaisen makukoostumuksen. Yksinkertainen ja helppo, vähän tuhdimpi, kuin pelkkä vanilijakastike.

Published by Netta Tiitinen

Kuvataiteilija, yrittäjä ja ulkoilma-addikti. Luonnosta, maailmasta, politiikasta, sosiologiasta, filosofiasta ja psykologiasta kiinnostunut ajattelija, kirjoittaja ja elämän koukeroiden kyltymätön tutkija. Poliittisesti ja hengellisesti määrittelemätön oman tien kulkija ja realistisen optimistinen ongelmaratkaisija, joka uskoo luovuuteen, sitkeyteen ja moninaisen huumorin parantavaan voimaan. Kotisivu: www.nettatiitinen.fi

%d bloggers like this: